keskiviikko 29. elokuuta 2012

17.8.12 The Lockup ja karaoke

Nukuttiin pitkään sillä oli hiostavin päivä tähän mennessä ja Hannalla kaamea pääkipu (ei krapulasta). Lähdettiin viemään postiin kortteja vihdoin ja viimein ja ulkona oli melkoinen ukkonen! Siksi pääkipu! Tosin ei satanut joten edelleen oli todella tukala ilma.

Illalla mentiin syömään Virpin kera The Lockup nimiseen teemaravintolaan Uenossa. Aika creepy paikka. Sisälle mennessä mennään läpi kauhukäytävien. Jouduttiin tosin odottamaan vielä sisälle pääsyä. Sisältä kuului kirkumista ja huutoa ja välistä odotushuoneeseenkin kurkkasi Jason vaahtosammuttimella suihkien. Hieman pelotti mennä sisään kun ei tiennyt mitä odottaa!

Kun vihdoin päästiin sisään Virpi käytiin läpi metallinpaljastimella ja laitettiin rautoihin. Jonossa sitten poliisiasuisen tytön perässä pitkin synkkiä käytäviä meidät johdettiin meidän omaan selliin ja laitettiin kalterit kiinni selän takaa. Hui! Jännää! Ruokalistalla oli kaikkea jännää ja hassua ja teemaan sopivia ruokia. Esim juomat. Minun juoman maku laitettiin lääkeruiskusta, Virpin juoma ratisi ja poksui ja Jyrkin juomassa oli hiilihappojäätä :) Ruoissa taas oli zombisormia tai pääkalloja tai hautoja tai silmämunia! Ja jälkkärit oli suurimmat ikinä!!! Tarjoilijatkin varoittelivat että annokset oli tarkoitettu jaettavaksi usealle. Hih. Mutta hyvää!

Jossain vaiheessa alkoi kuulua kauhumusiikkia ja ääniä ja käytäville ilmestyi pelottelemaan luuranko (joka myös survoi itsensä meidän tyrmään), Alien potkulaudalla, Jason vaahtosammuttimineen sekä valkokaapuinen mörkö!!! Kalistelivat sellien kaltereita ja huusivat. Lopulta vartijat/tarjoilijat/poliisit ampuivat Jasonin ja kaikki möröt kuljetettiin kahleissa pois! Hieno ravintola! (ps. laskusta vasta huomattiin että ravintolassa on eräänlainen sisäänpääsymaksu)

Ruoan jälkeen siirryttiin all you can drink- karaokeen. Saatiin oma huone kuudeksi tunniksi (5 asti aamulla), laululista joka oli vanhan puheliluettelon paksuinen opus, sekä tamburiini! :D ja sitten vaan soittelemaan juomia puhelimitse ja laulamaan! Juomien tilaaminen oli hauskaa kun ei oikein tiennyt mitä tilasi ja puhuiko edes oikein ja oikeita sanoja! Hih.
Hyvä valikoima oli kappaleita! Ja juomiakin. Juomat tosin todella mietoja tai laimennettu vedellä, sillä juotiin koko 6h viskiä, tequilaa, sakea ja cocktaileja eikä silti ollut kaameaa känniä mikä yleensä tuollaisesta määrästä ja sekoituksista seuraisi.
Mutta silti hauska ilta! Kiitos jälleen Virpille seurasta!

Hassua oli tulla ulos karaokesta kun ulkona oli valoisaa ja ihmisiä kiirehtimässä töihin :)

tiistai 28. elokuuta 2012

16.8.11 Harajuku-päivä

Nähtiin Virpi Harajukussa ja shoppailtiin! Takeshita-dori on nyt yksi mun lempikaduista ihanine pikkuliikkeineen ja söpöine juttuineen. Ja koska tämä on nuorison suosimaa aluetta, ei tuotteetkaan ole kalliita vaan ostettavissa. Jee! Tämä alue on siis se paikka missä näkee eniten erikoista pukeutumista ja lolitoja. Muualla ei oikeastaan nähtykään, joka on kummallista.

Yksi lolita-putiikki oli loistava! Siellä soi disney musiikki ja vaatteet ja kengät ja peruukit ja asusteet halvimpia tapaamiani lolitatuotteita. Ja silti hienoja! Ja alennusmyynnissä joten liike oli täynnä ja jono kassalle noin puolen tunnin mittainen. Mm... Bodylinelle saattaa siis lähteä myös nettitilaus joskus! ;)

Lopulta Hanna löysi: aurinkolasit, nurturaklipsin, kengät, hameen, bodyn, tyllihameen sekä hameen kanssa käytettävät röyhelöalushousut! Hih!!!

Jyrki löysi: kahdet shortsit/housut sekä hatun. Kuvissa vilahtaa myös disneylandista ostetut Mikki- housut! Kawaii! ^_^

Syötiin todella hyvässä ravintolassa joka oli siis mahdollisesti yksi izakaya tyylisistä ravintoloista joka on verrattavissa tapas-tyyppiin. Pieniä annoksia n. 4€ luokkaa eri tyylisiä ruokia. Nam. Jälkkärille päätettiin tosin mennä meido-kahvilaan Akihabaraan

Kahvilassa ei saanut ottaa kuvia kuin ruuista. (muutenkaan liikkeissä ja kaupoissa ei saa ottaa kuvia täällä joten tältä päivältä hieman heikko kuvamateriaali)

Meido-kahvila oli siis ylisöpö :) Ranskalaisiksi sisäköiksi pukeutuneet tarjoilijat huusivat tervehdyksensä sisään astuessa. Saatiin oma tarjoilija nimeltään Panda. Aluksi piti jonkun tradition vuoksi puhaltaa sähköinen kynttilä palamaan. Ja koko ajan jossain taputettiin, leikittiin loruleikkejä ja huudahdeltiin kimeällä anime-äänellä. Me osallistuttiin kans johonkin loruun ja taputettiin aina kun muutkin taputtivat. Tilattiin jäätelöannokset pupun ja nalle näköisiksi tehtyinä. Yksi meidoista esitti tanssin muiden taputtaessa ja laulaessa ympärillä. Hieno ja söpö kokemus jota varjostaa hieman monen liikemiesporukan saapuminen kahvilaan. Suurin osa yleisöstä oli siis miehiä katsomassa nuoria tyttötarjoilijoita lyhyissä hameissaan. Jotenkin likaista...?

Kahvilan jälkeen pelailtiin ja käytiin aikuisten leluliikkeissä joita alueella on monia auki pitkälle yöhön. Muutama juttu nauratti niin että luultiin että meidät heitetään ulos!!! :)

Tänne päivän voi tiivistää sanoihin nyan nyan!!! {(•.•)}

tiistai 21. elokuuta 2012

Ke 15.8.12 Töhö päivä

Nukuttiin pitkää sillä edellinen päivä oli rankka. Katsottiin Narutoa netistä ja Hanna kävi hotellin furoossa eli kylvyssä. (suunnittelin samalla kotiin vastaavanlaista kylpyhuonetta)

Lähdettiin illaksi Uenoon. Syötiin hyvät annokset raamenia eli nuudeleita ja kinkkua liemessä. Ja jälkiruoaksi taas jäähilettä pehmiksellä. Nam!!! Ruoka on hyvää!!!

Pelattiin taas geemusentaassa, tällä kertaa myös tekkeniä. Hanna yritti myös saada nalleja pelikoneista, huonolla menestyksellä.

Matkalla takaisin hotellille löydettiin teemaravintola jossa varmasti käydään myöhemmin reissun aikana! Jee!

Ilta katsottiin siis taas Narutoa ja nappailtiin samalla muutama alkoholijuoma. Eli aika peruspäivä ilman jänniä juonenkäänteitä, mutta niitähän tähän elämään mahtuu!